Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginvaltuusto | Pöytäkirja 18.01.2010 | Avaa haku

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.01.2010 Pykälä 9




Kaupunginvaltuusto
§ 9
18.01.2010

 

Vihreän valtuustoryhmän aloite kuntalaisaloitteen tekemisestä verkkosivuille

 

152/00.01/2010

 

kv § 9

 

 

Laura Tamminen teki Vihreän valtuustoryhmän puolesta seuraavan aloitteen:

 

"Salon tavoitteena on olla laajan demokratian kunta, jossa erityistä huomiota kiinnitetään kuntalaisten osallistumista lisäävään toimintaan.

 

Uusi Salo on laaja ja kaikilla kuntalaisilla ei ole suoria yhteyksiä päättäjiin. Uuden kaupungin rakentumisvaiheessa kuntalaisilla on paljon ajatuksia ja ideoita, joita virkamiesten ja päättäjien on syytä kuunnella.

 

Kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa (Kuntalain 28 §). Aloiteoikeudella lisätään kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Aloitteen voi tehdä joko kaupunginhallitukselle tai asiaa hoitavalle lautakunnalle.

 

Me allekirjoittaneet esitämme, että Salon verkkosivuille lisätään nyt heti kohta kuntalaisaloitteet ja linkin alle laitetaan selkeät kuntalaisaloitteen teko-ohjeet. Aloitteen voi toimittaa joko sähköisesti tietoturvasäännökset huomioiden tai kirjallisena. Aloitteiden käsittelystä seuranneista toimenpiteistä kerrotaan samalla sivulla.

 

Virheä valtuustoryhmä

 

Laura Tamminen

Pia Nykänen

Pasi Lehti

Eeva Koskinen"

 

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Päätös

  




Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginvaltuusto | Pöytäkirja 18.01.2010 | Avaa haku

©