Kehittämis- ja elinkeinolautakunta |
§ 130 |
16.12.2009 |
Kehittämis- ja elinkeinolautakunta |
§ 4 |
27.01.2010 |
Salon seudun KOKO:n toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2010
61/00.01.05/2008
kehiteli § 130
Valmistelija: Janne Hyvärinen
Kaupunginvaltuusto päätti 15.6.2009 § 85 hyväksyä Salon seudun hakemuksen koheesio- ja kilpailukykyohjelmaan (KOKO) vuosiksi 2010 - 2013. Valtioneuvosto päätti 19.11.2009 KOKO-alueista, joista Salon seutu on yksi. Yhteensä KOKO-alueita on 52.
KOKO on aluepoliittinen erityisohjelma, jolla tuetaan paikallistason strategista kehittämistyötä ja parannetaan alueen kehittämiseen osallistuvien toimijoiden yhteistyötä. Kansallisesti ohjelmaa rahoittaa ja koordinoi työ- ja elinkeinoministeriö (TEM). Vuosittainen toimintarahoitus haetaan maakuntaliitoista.
Salon seudun KOKO:n tavoitteena on kansalliselta ja kansainväliseltä vetovoimaltaan kilpailukykyinen ja alueellisesti tasapainoisesti kehittyvä seutu. Salon seudun KOKO koostuu neljästä toimenpidekokonaisuudesta:
innovaatioympäristön vahvistaminen;
korkeaan osaamiseen perustuvan kilpailukyvyn säilyttäminen ja vahvistaminen sekä elinkeinorakenteen monipuolistaminen;
maaseudun uusien mahdollisuuksien tukeminen; ja
aluerakenteen kehittämisroolin vahvistaminen.
Seudullisesti KOKO perustuu tuoreisiin Salon ja Someron kaupunkien strategioihin sekä tukee kaupunkien valmisteilla olevia elinkeinopoliittisia ohjelmia. Salon seutu osallistuu kahteen kansallisen KOKO-verkostoon: innovaatio ja osaaminen sekä MAL-yhteistyö (maankäyttö, asuminen ja liikenne).
Salon kaupunginvaltuusto päätti 15.6.2009 vuosittaisista 620 000 euron kokonaiskustannuksista Salon kaupungin rahoitusosuudeksi asukasluvun mukaisessa prosenttisuhteessa enintään 272 000 euroa. Someron kaupungin osuus on enintään 48 000 euroa.
Vuonna 2010 KOKO:ssa varaudutaan toimenpiteisiin, joilla vastataan äkillisen rakennemuutoksen haasteisiin ja mahdollisuuksiin, ja joilla toteutetaan alkuvuonna 2010 valmistuvaa Salon kaupungin elinkeinopoliittista ohjelmaa. Nelivuotisen ohjelmakauden ensimmäisenä vuonna luodaan pysyvät yhteistyö- ja toimintamallit sekä laaditaan viestintä- ja arviointisuunnitelmat. Yksilöidyt toimenpidekokonaisuuskohtaiset toimenpiteet, niiden tavoitteet ja kustannukset esitellään liitteessä.
Salon seutu jättää Varsinais-Suomen liittoon hakemuksen Salon seudun KOKO:n vuoden 2010 toiminnan rahoituksesta 31.12.2009 mennessä. Projektisuunnitelma on liitteenä 1.
Kehittämis- ja elinkeinotoimi valmistelee lopullisen, työ- ja elinkeinoministeriöön 15.1.2010 mennessä toimitettavan, vuoden 2010 toiminta- ja taloussuunnitelman. Lopullinen toiminta- ja taloussuunnitelma toimitetaan kaupunginvaltuustolle tiedoksi. Toiminta- ja taloussuunnitelman (TTS) luonnos on liitteenä 2.
Vs. kehittämis- ja elinkeinotoimen toimialajohtaja:
Kehittämis- ja elinkeinotoimi hakee lautakunnan käsittelemän projektisuunnitelman perusteella Varsinais-Suomen liitolta maakunnan kehittämisrahaa KOKO:n toteuttamiseen 31.12.2009 mennessä. Hankesuunnitelman ja toiminta- ja taloussuunnitelman sisältöön mahdollisesti myöhemmin tulevat pienet muutokset tehdään virkamiestyönä. Lopullinen toiminta- ja taloussuunnitelma toimitetaan työ- ja elinkeinoministeriöön 15.1.2010 mennessä ja tiedoksi kehittämis- ja elinkeinolautakunnan kautta kaupunginvaltuustolle.
Päätös:
Kehittämis- ja elinkeinolautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
kehiteli § 4
Valmistelija: Aluekehittämisyksikön päällikkö, Janne Hyvärinen
Kehittämis- ja elinkeinolautakunnan päätöksen mukaisesti Salon seudun KOKO:n vuoden 2010 toiminnan rahoitushakemus toimitettiin Varsinais-Suomen liittoon 31.12.2009 mennessä.
Samoin kehittämis- ja elinkeinolautakunnan päätöksen mukaisesti kehittämis- ja elinkeinotoimi toimitti 15.1.2010 mennessä Varsinais-Suomen liittoon sekä työ- ja elinkeinoministeriöön ministeriön ohjeiden mukaiset ja kehittämis- ja elinkeinotoimen toimialajohtajan allekirjoittamat rahoitushakemuksen liitteet (Liite):
- saatekirje
- liite 1. Toimintasuunnitelma,
- liite 2. Taloussuunnitelma ja
- liite 3. Osallistuminen verkostoihin
Rahoittajalle toimitettu toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2010 eroaa kehittämis- ja elinkeinolautakunnan joulukuun kokouksessa käsittelemästä siten, että KOKO:n toteuttamiseen haetaan ohjelman alueellista koheesiota parantavan luonteen perusteella 70 prosentin tukiosuutta 50 prosentin sijaan.
Kehittämis- ja elinkeinotoimen toimialajohtaja:
Kehittämis- ja elinkeinolautakunta
- merkitsee Salon seudun KOKO:n vuoden 2010 toiminta- ja taloussuunnitelman tiedoksi ja
- esittää kaupunginhallitukselle, että se antaa toiminta- ja taloussuunnitelman tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
Päätös:
Kehittämis- ja elinkeinolautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.