Kulttuuri- ja kirjastolautakunta |
§ 5 |
28.01.2010 |
Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen toiminta-avustusten jako vuodelle 2010
1973/02.04.02/2009
kulkir § 5
Valmistelijat: kulttuurijohtaja Mirjam Martevo ja kulttuurituottaja Jouko Kivirinta
Kulttuuri- ja kirjastolautakunta päätti kokouksessaan 14.10.2009 toiminta-avustusten jakoperusteista seuraavaa:
AVUSTUSMUODOT
1. Kohdeavustus
2. Toiminta-avustus
3. Stipendi, jaetaan vuosittain kulttuuritoiminnassa ansioituneelle toiminnalle tai toimijalle
PAINOPISTEALUEET
Kulttuuri- ja kirjastolautakunta hyväksyi kokouksessaan 9.9.2009 § 64
vuoden 2010 tuloskorteissa seuraavat painopistealueet kulttuuripalveluille.
Salon kaupungin kulttuuripalvelujen toiminnan painopisteitä ovat lastenkulttuuri, ammattitaiteilijoiden työllisyyden vahvistaminen ja senioriväestölle kehitettävä kulttuuritoiminta sekä kansalaisten kulttuuritoiminnan tukeminen.
SIIRTYMINEN SOPIMUSMENETTELYMALLIIN
Tulevaisuudessa pyritään siirtymään kulttuuripalvelujen tuottajien kanssa sopimusmenettelyyn (tilaaja/tuottaja -malli) valtakunnallisesti yleistyvän toimintatavan mukaan.
KOHDEAVUSTUSTEN JA TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN EDELLYTYKSET
1. Hakijan kotipaikka on Salo.
2. Avustettavan toiminnan tulee kohdistua paikalliseen kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja harrastamiseen, kulttuuripalvelujen tarjontaan ja käyttöön, kotiseututyöhön tai paikallisen kulttuuriperinteen vaalimiseen ja edistämiseen.
3. Avustus on käytettävä lautakunnan hyväksymään kulttuuripalveluun. Hakemuksen liitteenä tulee olla toimintasuunnitelma. Päättäjä voi kohdentaa avustuksen käyttötarkoitusta tai toiminnasta voidaan tehdä sopimus yhteistyössä toimijan kanssa.
Saapunut toiminta-avustushakemus voidaan valmistella harkinnan mukaan kohdeavustushakemuksena.
4. Hakijalta edellytetään omaa rahoitusta ja aktiivista panostusta avustuksen kohteena olevan toiminnan toteuttamisessa.
5. Yhdistyksen tulee toimittaa voimassa olevat säännöt kulttuuriasiain yksikköön. Mikäli yhdistyksen sääntömääräinen kokous tekee muutoksia yhdistyksen sääntöihin, yhdistyksen hallitus tai nimenkirjoittajat vaihtuvat, on muutoksista ilmoitettava välittömästi kulttuuriasiain yksikköön.
6. Avustuksia ei myönnetä opinto- ja virkistysmatkoihin, opinnäytetöiden tekemiseen, apurahoina ja stipendeinä edelleen jaettavaksi eikä kiinteän tai irtaimen omaisuuden hankintaan.
7. Avustusta myönnettäessä huomioidaan hakijan kulttuuripalveluja tuottavaan toimintaan saama muu Salon kaupungin myöntämä tuki.
8. Puutteellisesti täytettyjä tai myöhästyneenä saapuneita avustushakemuksia ei huomioida.
Toiminta-avustukset
Toiminta-avustusta voidaan myöntää rekisteröidyille kulttuuri- ja taidetoimintaa harjoittaville ja kulttuuripalveluja tuottaville yhdistyksille, joiden kotipaikka on Salo. Säännöistä tulee ilmetä yhdistyksen harjoittama kulttuuritoiminta. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelusten tarjontaa ja käyttöä. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan myös kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä. Tätä työtä tekeviä yhdistyksiä tuetaan kohdeavustuksilla.
Yhdistykselle, joka saa toimintatukea muulta Salon kaupungin toimielimeltä, kulttuuri- ja kirjastolautakunta ei myönnä toiminta-avustusta.
Avustuksen jakoperusteet
Toiminta-avustus myönnetään kulttuuripalveluja tuottavaan toimintaan.
Toiminta-avustuksen myöntämisessä otetaan huomioon:
1. Hakijan toiminta
- kulttuuripalveluja tuottava toiminta
- lautakunnan hyväksymien painopistealueiden huomioiminen
2. Hakijan talous
- oma varainhankinta
- toiminta-avustusta voidaan myöntää korkeintaan 50 % hakijan toiminnan arvioiduista menoista
- muu julkinen tuki (esim. seurakunta, OPM, ESR, Varsinais-Suomen taidetoimikunta)
- muu tuki: aktiivisuus rahoittaa toiminta muulla kuin kaupungin tuella (esim. säätiöt, rahastot, yritykset)
- muu Salon kaupungilta saatu tuki (esim. vuokra tai palkkatuki)
3. Uusien kulttuurimuotojen kehittäminen Salon kaupungissa
Mikäli kulttuuripalvelujen tuottaminen ei ole ympärivuotista ja hakija tekee vain yhden tai kaksi tuotantoa vuodessa, tulee avustus hakea kohdeavustuksena (esim. kesäteatteri, taidenäyttely, konsertti).
Mikäli hakija ei täytä edellä mainittuja perusteita, mutta on kuitenkin oikeutettu hakemaan kaupungin myöntämää avustusta, hakija voi tehdä uuden anomuksen muulle Salon kaupungin hallintokunnalle. Muiden hallintokuntien avustusten hakuaika päättyy 31.3.2010.
Avustuksen myöntäminen perustuu aina tarve- ja tarkoituksenmukaisuusharkintaan. Toiminta-avustusanomus voidaan siirtää käsiteltäväksi kohdeavustusanomuksena.
Toiminta-avustusten hakuaika päättyi perjantaina 11.12.2009 kello 15.00.
Avustusten jakopäätös tehdään kulttuuri- ja kirjastolautakunnan tammikuun 2010 kokouksessa. Myönnetyistä toiminta-avustuksista maksetaan puolet heti jakopäätöksen tultua lainvoimaiseksi ja puolet sen jälkeen, kun yhdistysten vuosikokousasiakirjat on toimitettu kulttuuriasiain yksikköön.
Vuosikokousasiakirjoilla tarkoitetaan:
yhdistyksen säännöt, toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus edelliseltä vuodelta, sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio sille kaudelle, jolle avustus haetaan. Vuosikokousasiakirjojen tulee olla yhtenevät avustushakemuslomakkeessa olevien tietojen ja kulttuuri- ja kirjastolautakunnan asettamien jakoperiaatteiden kanssa.
Määräaikaan mennessä saapui 27 anomusta, joista Salo-Uskelan Seura ry:n toiminta-avustusanomus siirrettiin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan 14.10.2009 § 81 päätöksen mukaisesti suoraan käsiteltäväksi kotiseutuyhdistysten kohdeavustuksena.
Toiminta-avustuksia haki 26 yhdistystä ja haettu yhteismäärä on 317.750 euroa. Toiminta-avustusmäärärahaa on jaettavana 131.233 euroa.
Toiminta-avustusanomukset ovat nähtävänä kulttuuriasiain yksikössä ja kokouksessa.
Tulevaisuuden tavoite on samalla kulttuurin alueella toimivien yhdistysten yhteistoiminnan tiivistäminen ja osittain sopimuskäytäntöön siirtyminen palvelujen taloudellisen ja toiminnallisen tuottavuuden parantamiseksi.
Toiminta-avustusten päätösehdotus 2010:
Ammattilaistoiminta
Anottu
Esitys
Aurinkoinen tulevaisuus ry
30.000
15.000
Ympärivuoriseen kulttuuritoimintaan lasten ja nuorten
ekologiaan perustuvan ympäristötietoisuuden lisäämi-
seksi ja kestävän kehityksen tärkeyden tiedostamiseen
Salon kaupunkistrategian mukaisesti.
Salon Taiteilijaseura ry
7.800
12.433
Taidelainaamotoimintaan. Sisältää summan 9.603 euroa,
joka kaupunginhallituksen12.10.2009 päätöksen mukaan
käytetään tilavuokraan.
Quo Vadiksen Tuki ry
50.000
12.000
Teatteriesityksiin.
Päätösehdotuksessa huomioitu kaupungin maksama
harjoitustilan vuokratuki.
Tadaa ry
40.000
20.000
Tanssi- ja teatterinäytäntöjen valmistamiseen ja
esittämiseen.
Harrastajatoiminta
Anottu
Esitys
Kabinettiorkesteri-yhdistys
2.000
0
Yhdistykselle esitetään kohdeavustusta.
Piazza Brass / Salon VPK:n soittokunta
7.000
18.000
Orkesteritoimintaan. Sisältää summan
16.860 euroa, joka kaupunginhallituksen 12.10.2009
päätöksen mukaisesti käytetään harjoitustilan vuokraan.
Salon Musiikinystävät ry. / (Salon Puhallinorkesteri)
2.000
500
Konsertti- ja esiintymistilaisuuksiin.
Päätösehdotuksessa huomioitu kaupungin palkka-
ja tilatuet.
Salon Seudun Harmonikkakerho
21.000
4.000
Konsertti- ja esiintymistilaisuuksiin.
Päätösehdotuksessa huomioitu kaupungin palkka-
ja tilatuet.
Christianus-kuoro ry
2.000
0
Kuoron toiminta on kiinteästi osa eri seurakuntien
toimintaa ja kuuluu näin seurakuntien, ei kaupungin
toiminta-avustusten piiriin.
Salon Kamarikuoro ry
2.500
0
Kuoron esiintymiset liittyvät kiinteästi seurakunnan
toimintaan ja kuoron toiminta kuuluu siis seurakunnan
ei kaupungin toiminta-avustusten piiriin.
Salon Laulu-Sepot ry
4.000
500
Konsertti ja esiintymistilaisuuksiin.
Päätösehdotuksessa huomioitu kaupungin palkka-
ja tilatuet.
Salon Viihdelaulajat
4.000
2.000
Konsertti- ja esiintymistilaisuuksiin.
Päätösehdotuksessa huomioitu tilatuki.
Salon Teatteri ry
60.000
15.000
Teatteriesityksiin.
Päätösehdotuksessa huomioitu kaupungin
maksamat tilatuet.
Teatteriyhdistys Provinssi ry
40.000
15.000
Teatteriesityksiin
Päätösehdotuksessa huomioitu kaupungin maksamat
tilatuet.
Teatteriyhdistys Salon Näyttämö ry
28.500
10.000
Teatteriesityksiin
Päätösehdotuksessa huomioitu kaupungin maksamat
tilatuet.
Kisko-Seura ry
5.000
2.900
Monipuolisten, kulttuurisien yleisötilaisuuksien
ja taidenäyttelyjen järjestämiseen
Anottu
Esitys
Pro Rantakivet ry
1.500
1.000
Kulttuuriyhteistyön kehittämiseen
Suomusjärvi-Seura ry
3.000
2.900
Monipuolisten kulttuuritapahtumien järjestämiseen ja
säännölliseen, aktiiviseen, ympärivuotiseen
paikalliskulttuuritoimintaan.
Salon Musiikkiluokkien tukiyhdistys ry
1.000
0 Siirretty käsiteltäväksi kohdeavustuksena.
Hopeiset Sävelet
1.000
0
Siirretty käsiteltäväksi kohdeavustuksena.
Perniön Mieskuoro ry.
400
0
Siirretty käsiteltäväksi kohdeavustuksena.
Salon Seudun Taideharrastajat ry
700
0
Siirretty käsiteltäväksi kohdeavustuksena.
Muut hakemukset
Salon Elektroniikkamuseon ystävät ry
2.150
0
Toiminta ei ole kulttuuripalvelun tuottamista
Salon Karjalaiset ry
1.600
0
Yhdistyksen toiminta ei kuulu kulttuuri- ja kirjasto-
lautakunnan toiminta-avustusten piiriin. Yhdistys voi
hakea avustusta kaupunginhallitukselta.
Salon Seudun Lottaperinne ry
300
0
Yhdistyksen toiminta ei kuulu kulttuuri- ja kirjasto-
lautakunnan toiminta-avustusten piiriin. Yhdistys voi
hakea avustusta kaupunginhallitukselta.
Salon Esperantoseura
300
0
Yhdistyksen toiminta ei kuulu kulttuuri- ja kirjasto-
lautakunnan toiminta-avustusten piiriin. Yhdistys voi
hakea avustusta kaupunginhallitukselta.
Sivistystoimen toimialajohtaja:
Kulttuuri- ja kirjastolautakunta päättää jakaa toiminta-avustukset esityksen mukaisesti.
Martti Halme ei esteellisenä osallistunut tämän pykälän käsittelyyn kello
19.30 -20.20.
Piia Keto-oja poistui kokouksesta kello 19.44.
Simo Vesa teki muutosesityksen, jonka mukaan Quo Vadiksen Tuki ry:lle myönnettäisiin 8.000 euron avustus, Tadaa ry:lle 18.000 euron avustus, Salon Teatteri ry:lle 18.000 euron avustus ja Teatteriyhdistys Salon Näyttämö ry:lle 13.000 euron avustus.
Pasi Karjunen kannatti muutosesitystä.
Simo Vesa perusteli esitystään sillä, että Tadaa ry ei ole saanut aikaan mitään kovin merkittävää Salossa. Quo Vadiksen Tuki ry:n toiminnassa ei ole mukana kuin yksi salolainen, minkä lisäksi esityksiä on Salossa korkeintaan yksi tai kaksi vuosittain.
Asiasta suoritettiin äänestys.
Jaa-ääniä (pohjaesitys) 3
(Ilola Siv, Tuominen Marita, Viitanen Annika)
Ei-ääniä (Simo Vesan esitys) 9
(Aalto Ari, Jokinen Mirja, Heino Kimmo, Kukko Tuire, Iho Irma, Iso-Järvenpää Kari, Karjunen Pasi, Uotila-Mäkinen Kristiina, Vesa Simo)
Lautakunta hyväksyi muutosesityksen.
Päätös:
Kulttuuri- ja kirjastolautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.